Maanrakennus ja viherrakennus Pirkanmaalta

  • Käsistämme valmistuu pihojen pintarakenteita, joita myös hoidamme.
  • Koneidemme avulla rakennamme maan sisään pohjia, putkilinjoja ja eristyksiä.
  • Toimialueidemme keskipiste on Pirkanmaa, joista on helppo liikkua moneen suuntaan.

Palvelemme monenlaisia asiakkaita:

Kotitaloudet, taloyhtiöt ja yritysasiakkaat

Ratkaisuja

Olemme yrityksenä elossa ja hyvissä voimissa, koska olemme pystyneet tarjoamaan asiakkaillemme monipuolisia ratkaisuja. Opiskelemme jatkuvasti uusia menetelmiä ja etsimme hyviä kumppaneita niihin asioihin, joissa emme itse ole hyviä. Näin voimme antaa apua yhdeltä luukulta moneen ongelmaan. Asiakkaan näkökulmasta on helpompaa asioida yhden kuin kymmenen toimijan kanssa.

Ihan tavallisia ihmisiä

Asiakkamme ovat tavallisia ihmisiä huolimatta siitä, mikä heidän asemansa on. Sama pätee meihin. Yritykset eivät tee asioita vaan ihmiset niiden takana. Siksi onnistumme ja välillä myös epäonnistumme. Sitten asiat korjataan ja yhteinen tekeminen jatkuu.

Joustavuutta

Me joustamme ja venymme, koska se on fiksua monimutkaisessa maailmassa. Vaikka yleisesti työaikamme on seitsemästä puoli neljään niin se ei ole mitenkään kiveen hakattu sääntö. Maksuehtoja on mahdollista räätälöidä asiakkaan tarpeisiin sopivaksi. Tiimejämme voidaan varustella monenlaisilla työkaluilla. Tässä muutamia esimerkkejä.

Järjestelmiä

Käytämme ja kehitämme erilaisia järjestelmiä, tapoja ja menetelmiä inhimillisten erehdysten torjumiseksi. Siitä hyötyvät kaikki. Välillä ihmiset myös sairastuvat ja silloin on hyvä, että meitä on niin monta. Kaikkeen löytyy varamies.

Meiltä saat näitä:

Viherrakennus

Pihakiveys, reunakivi, kivituhka, asfaltti, nurmikko, siirtonurmi, keinonurmi, tekonurmi, tukimuuri, leikkiväline, kasvi, pensas, perenna, puu, taimi, aita, terassi, bucherointi, mullan levitys

Maanrakennus-
urakointi

Maan kaivu, maan täyttö, maan kuljetus, kaivinkonetyö, rakennusten pohjatyö, murske, multa, sora, sepeli, salaojaremontti, viemäri, vesijohto, tontin raivaus, massanvaihto, routasuojaus, asfaltointi, molok-asennus, pumppaamo

Maanrakennus-
palvelut

Kaivinkone, minikaivinkone, pienkuormaaja, avant, bobcat, koura, lapiomies, perämies, maanrakennusmies, pohjatyö, katutyö, tietyö, ratatyö

Viherhoito

Aidan leikkaus, nurmikon leikkaus, hoitoleikkaus, puun kaato, pihan raivaus, kastelu, lannoitus, ilmastus, kitkentä, istutus, haravointi, lehtien puhallus, puutarhajätteen vienti